Kylläpäs ison otsikon heitin itselle haasteeksi. Kuka olen? Niinpä..
Jospa kerron siitä, kuka on Työ-Eini näin alkuun. Ensinnäki olen lappalainen, joka näkyy sinnistä, työmoraalista ja harvinaisen laajasta kirosanavarastosta. Sen lisäksi olen tietenki intohimonen ja ammattiylpeä maalari. Rakastan sitä mitä teen ja siitä on tullu itelle se juttu, minkä kohalla uskallan nostaa leuan ylös ja sanoa, että tämän minä osaan.
Olen tehny maalarin hommia laidasta laitaan kymmenisen vuotta, ja saanu sen myötä vankat kädentaidot ja monipuolisen osaamisen alan töistä. Rakastan kurasia tasotushommia ja hiontapölyssä uimista ihan yhtä paljon, ku sitä pikkuruista koukeroiden hipsutteluakin. Hyvin alusta loppuun tehty työ on itsellekin palkinto, suurempi arvo kuin raha.
Useissa erilaisissa rakennus- ja korjausprojekteissa mukana olleena, olen ikävä kyllä nähny miten kiire ja liian monen pään yhteenlyöminen aiheuttaa ongelmia laatuun, niin lopputuloksessa kuin asiakaskokemuksessakin . Ihmiset on alkaneet pelätä remontteja, ja jopa remontin tekijöitä. Välillä on tuntunut, ettei itsekkään pysty siihen parhaaseensa sellaisissa olosuhteissa, missä tehokkuus ja raha on ne korkeimmat motiivit, eikä sillä mitä tehdään ja miten ole enää merkitystä.
Näistä lähtökohdista olen sitten vihdoin uskaltanut hypätä ja alkaa toteuttamaan unelmaani omasta maalauspalvelusta. Lähteä tekemään sen ihan omannäköiseni Sutina putiikin, mistä saa aina kysyä, ja jonne voit tulla jonkun ”puolivalmiin sinnepäin”- ajatuksen kanssa juttusille, ja me tehdään siitä yhdessä sinun budjetille ja aikataululle sopiva toteutus. Haluan, että kun minut päästää kotiin tai työpaikalleen, niin yllättyy enintään positiivisesti.
Koti-Eini onkin sitten vähemmän jämpti ja kunnianhimoinen kuin Työ-Eini. Remppaan paljon kotosallakin ja haluan saada silmäniloa myös silloin, kun en jaksa poistua pirtistä. En silti jaksa ripustaa verhoja ehkä koskaan, enkä todellakaan jaksa siivota tai sisustaa kovin hanakasti. Tykkään puuhastella käsillä vapaa-ajallakin, oli se sitten entisöintiä, piirtämistä tai epätoivoinen yritys muuttua viherpeukaloksi. Siksi jossain on aina joku keskeneräinen projekti. Lisäksi jossain lojuu aina kenkiä, koska kaikkien niiden yllätykseksi, jotka tuntee vain sen Työ-Einin, minä omistan ehkä kakskymmentä paria korkokenkiä, ja ihan hyvän kokoelman mekkojakin. Raskaan työviikon päätteeksi on ihana kuoriutua siitä kaikesta kurasta ja vaihtaa leidi-luukki päälle, ihan vain omaksi iloksi.
Elämä ei ole aina ollut mitenkään armollinen mulle, se on heittänyt eteen haasteen jos toisenki, ihan kuin kokeeksi, että mitä se lapin akan sinni kestää. Mutta jollain kierolla tavalla juurikin se on opettanu minut nauttimaan elämästä, sellasena ku se on mulle annettu. Ei sen tarvi olla täydellistä, riittää kun on mielekästä tekemistä, rakkaita ihmisiä ympärillä ja uudet parit korkkareita silloin tällöin.
Rakkauella: Eini